torstai 28. elokuuta 2014

Roturisteytykset: Linkkilista

Ohessa linkkejä roturisteytyksiä käsitteleviin kirjoituksiin (blogi-artikkeliin Risteytysprojekti: Rodun pelastus vai turmio? liittyen).

Yleistä

Jalostuskoiran valinta, Katariina Mäki

Pinseri

Pinseri-snautseriristeytys, Kennel Yarracitta
Pinseri - Jalostus, Kennel Megamagee 

Kromfohrländer

Roppa & Kleni roturisteytys, Kennel Cierimon
Assessing Genetic Diversity in Kromfohrländer - View to a cross-breeding project, MyDogDNA
Terveen jalostuspohjan vahvistaminen roturisteytyksin, Suomen Kromfohrländer ry

Dalmatiankoira

Dalmatialainen ja uraattikiteet, Dallupoika Jali
Facts and History about the Low Uric Acid Dalmatians, Low Uric Acid Dalmatians
 

Wetterhoun

10 punten inzake het vraagstuk van de Wetterhoun, Nederlandse Vereniging voor Stabij- en Wetterhounen
Fokbeleid Wetterhounen 2010-2025, Nederlandse Verening voor Stabij- en Wetterhounen
Open brief: Fokbeleid Wetterhoun, Raad van Beheer op Kynologisch Gebied in Nederland

Akita

Pohdinta roturisteytyksestä, Kennel Jikino Kensha.
Roturisteytykset, Tensai Akitas


Listaa pyritään päivittämään sitä mukaa, kun tietoon tulee uusia aihetta käsitteleviä artikkeleita.

maanantai 18. elokuuta 2014

Risteytysprojekti: Rodun pelastus vai turmio?

Roturisteytykset ovat tulleet kapean geenipoolin myötä muutamilla roduilla yhä ajankohtaisemmiksi: joidenkin kohdalla niistä on keskusteltu enemmän tai vähemmän ja osan kanssa ryhdytty jo toimeen. Merkittävimmät rodut, joille SKL on toistaiseksi antanut luvan poikkeusristeytyksiin ovat pinseri ja kromfohrländer, minkä lisäksi FCI uutisoi vastikään saarloos wolfhondin ja wetterhounin uusista risteytysprojekteista. Tulevaisuudessa tälläisten projektien merkitys kasvaa varmasti entisestään, ja toivon mukaan niiden tarve huomataan muissakin sisäsiittoisissa roduissa riittävän ajoissa.
Roturisteytysten pääasiallinen tarkoitus on tietysti geenipoolin laajentaminen ja toisinaan myös rodulle liian yleisten sairauksien välttäminen. Näiden lisäksi löytyy kuitenkin muitakin syitä, kuten Koiramme-lehden vuosia sitten uutisoiman bokserin ja welsh corgi pembroken välisen risteytyksen tapauksessa. Kyseisen projektin päämääränä oli jalostaa bokserille luonnontöpöhäntä, ja jo muutaman sukupolven päästä syntyi rotutyypillinen bokseri, jonka piirteissä mikään ei viitannut corgin perimään, mutta jolla oli kuitenkin toivottu töpöhäntä.
Risteyttäminen ei toki koskaan ole täysin riskitön ratkaisu rotukoirien ongelmiin. Aivan kuten sekarotuinen ei välttämättä ole rotukoiraa terveempi, myös roturisteytyksissä tietyn geneettisen sairauden alleelit voivat periytyä molemmilta vanhemmilta - kyseessä ei ehkä ole juuri se sairaus, jota risteytyksellä oli tarkoitus välttää, mutta saattaa siitä huolimatta olla aivan yhtä vakava. Lisäksi väärin valittu risteytysrotu saattaa tuottaa jälkeläisiä, joilla on epätyypillinen luonne tai liian voimakas/heikko metsästysvietti. Osa näistä ominaisuuksista (poislukien vahvasti periytyvät) on toki mahdollista jalostaa pois muutamassa sukupolvessa, mutta mikäli kyseinen risteytys ei vastaavasti tuokaan merkittävää hyötyä rodulle, on hanke tuottanut lähinnä "tappiota".
Tästä johtuen risteytyssuunnitelma ei synnykään viikossa, vaan sitä edeltää rodun terveystilanteen kartoitus (onko tarvetta risteytykselle?), vaihtoehtojen pohdinta (mikä rotu olisi järkevintä risteyttää rodun x kanssa?), sopivien jalostusyksilöiden kartoitus (mitkä yhdistelmät tulisivat kyseeseen?) ja poikkeusluvan hakeminen sekä rotujärjestöltä että kennelliitolta. Suunnitelmasta itse projektin aloittamiseen saattaa luvan saamisesta riippuen kestää jopa vuosikausia, puhumattakaan siitä milloin jälkeläiset kirjataan ensimmäistä kertaa normaaliin rekisteriin (3. risteytyssukupolvi). Tarkkaan harkituilla ja suunnitelluilla risteytysprojekteilla on toistaiseksi aikaansaatu lupaavia tuloksia, ja aiemmin mainitut riskitekijät on pystytty välttämään tai minimoimaan oikeanlaisilla valinnoilla.
Osalle sisäsiittoisten tai perinnöllisistä sairauksista kärsivien rotujen harrastajista huolella suunniteltu risteytys on kuitenkin yhtä kauhea ajatus kuin hetken mielijohteesta teetetty sekarotuinen pentuekin. Esimerkiksi pinseri-snautseri-hanketta piti ajaa läpi vuosien ajan kunnes se viimein hyväksyttiin, ja vielä sen jälkeenkin se on saanut osakseen paljon vastutusta. Voi siis vain kuvitella miten haastavaa muiden, keskenään hieman kaukaisempia rotuja yhdistävien risteytysprojektien aloitteentekijöiden on päästä lopulta toteuttamaan suunnitelmaansa, olivat ne kuinka hyvin perusteltuja tahansa.

Pinseri


Pinseri, black-&-tan.*
 
Aloitusvuosi: 1997
Toteutusmaa: Suomi
Risteytysrotu: snautseri
Kasvattajat: Yarracitta, Megamagee, Sawonmuan, Hardly Dangerous, FireBell's

Ennen kuin nimet pinseri ja snautseri keksittiin, puhuttiin Saksan maaseudulla alunperin lähinnä paikallisista rotta- ja pihakoirista niitä sen kummemmin luokittelematta. Kun rotutyypit alkoivat sitten vakiintua, tunnettiin molemmat ensialkuun virallisesti pinsereinä: snautseri karkeakarvaisena ja pinseri vastaavasti lyhytkarvaisena.
Tuohon aikaan tunnettiin lisäksi useita muita karva- ja värimuunnoksia, kuten pitkäkarvainen silkkipinseri ja valko-musta harlekiinipinseri. Tähän päivään asti selvisivät kuitenkin Saksassa vain pinseri, kääpiöpinseri, dobermanni, apinapinseri, snautseri, kääpiösnautseri ja suursnautseri sekä eteläisessä naapurimaassa itävallanpinseri (kuin väitetysti myös Zürichin alueella tavattu suolan-ja-pippurin-värinen sveitsinpinseri, mutta mitään varmaa tietoa sen nykyisestä statuksesta ei ole). Lisäksi FCI ehti jo vuonna 1958 tunnustaa harlekiinipinserin numerolla 210, mutta rotu poistettiin myöhemmin viralliselta listalta sen kuoltua sukupuuttoon.
Koska nykyisin olemassa olevat pinserit ja snautserit on tunnustettu nimenomaan erillisinä rotuinaan eikä esimerkiksi karva- ja kokomuunnoksina,  on kunkin populaation geenipooli kaventunut merkittävästi maaseudun tallikoirien ajoista. Ottaen vielä huomioon pinserin ja snautserin yhteisen historian  niin kotialueen kuin saman kantamuodonkin suhteen, on niiden väliselle risteytykselle erittäin järkeenkäyvät perusteet.

Pinseri, punainen. © Oskar Svensson**

Projekti

Vuonna 1996 sekä Pinserit ry että Suomen Kennelliitto hyväksyivät hankkeen ja antoivat luvan yhteensä neljälle pinseri-snautseri-risteytykselle. Heti seuraavana vuonna toteutti Yarracitta -kennel näistä ensimmäisen punaisella pinseriuroksella ja pippurin-ja-suolan-värisellä snautserinartulla. Molemmat syntyneet pennut olivat riistanvärisiä, karkeakarvaisia (eivät kuitenkaan samaan tapaan kuin snautseri, vaan snautserin ja pinserin välimaastosta)  ja tyypiltään parsonrussellin - tai saksanmetsästysterrieriä muistuttavia, joten snautseriperimä näkyi vielä melko vahvasti.
Vuonna 1998 syntyi pippurin-ja-suolan-väriselle snautseriurokselle ja punaiselle pinserinartulle samaisen kennelin toinen risteytyspentue, jossa oli enemmän keskinäistä variaatiota koon ja värityksen suhteen. Pennuista sileäkarvainen punainen narttu, joka oli niistä selvästi pinserimäisin, jatkoi sukua. Se muistuttikin tyypiltään jo erittäin paljon pinseriä agoutia/riistanväristä (käytännössä punainen tai ruskea alue mustilla karvankärjillä) selkää lukuunottamatta.
Kyseiselle nartulle vuonna 2000 syntyneestä toisen polven risteytyspentueesta kolme viidestä oli jo sileäkarvaisia ja lähes kaikki väriltään punaisia. Punaisen pääsävyn joukossa esiintyi kuitenkin vielä enemmän tai vähemmän agoutia/riistanväristä karvaa. Karkeakarvaisista toinen muistutti melko paljon irlanninterrieriä, joten myöskään tämän pentueen karkeat yksilöt eivät olleet täysin snautserimaisia.
Tämän jälkeen Yarracitta-kenneliin syntyi vuonna 2002 samalle nartulle toinenkin pentue, minkä lisäksi sen jälkeläisillä on jatkettu vuosina 2003, 2006, 2007, 2011 ja 2012 sekä kolmannen että neljännen sukupolven risteytyslinjaa. Lisäksi vuonna 2010 tehtiin kolmas ensimmäisen polven risteytys black-&-tan-pinseriuroksella ja pippuri-ja-suola-snautserinartulla, minkä tuloksena syntyi tumman riistanvärisiä ja parrakkaita snautserintyyppisiä jälkeläisiä. Enää on käyttämättä oikeus viimeiseen ensimmäisen polven risteytykseen, minkä jälkeen projekti keskittyy yksinomaan seuraavien sukupolvien takaisinjalostamiseen.

Snautseri, pippuri-ja-suola. © Ninalle**

Tulokset

Ulkoisesti erittäin rodunomaisia yksilöitä syntynyt jo muutamassa sukupolvessa: osa kolmannen sukupolven yksilöistä on saavuttanut Suomen Muotovalion arvon, ja toisessakin sukupolvessa on saavutettu jo arvosana erinomainen. Projekti on tilastojen mukaan onnistunut myös muilta osin, sillä risteytyslinjan tutkitut yksilöt ovat paitsi menestyneet luonnetesteissä, myös olleet keskimäärin terveempiä kuin muut tutkitut pinserit.
Moni saattaisi ajatella, että tähän tulokseen pääseminen olisi helppoa muihin risteytysprojekteihin verrattuna, koska kyseessä on jo lähtökohdiltaan kaksi rakenteeltaan ja taustoiltaan melko samantyyppistä sukulaisrotua.  Keskenään erilaiset väritykset ovat kuitenkin tuoneet oman haasteensa projektiin, sillä pippurin-ja-suolan-väriseltä (käytännössä harmaa-agouti eli harmaa mustin karvankärjin, eräänlainen tummempi riistanväri) snautserilta periytynyt riistanväri on pinserin peuranpunaiseen nähden resessiivisesti eli väistyvästi periytyvä ominaisuus ja täten hankala saada suljettua kokonaan ulos linjasta.
Kyseinen väri oli kuitenkin käytännössä pakko ottaa mukaan ensimmäisen polven risteytykseen, koska "oikeita" pinserin värejä ei voitu käyttää: snautsereilla peuranpunaista ei tunneta lainkaan, ja pinserin black-&-tania hieman vastaavaa musta-hopeaa esiintyy sitäkin vain kääpiösnautserilla. Agoutin/riistanvärin jalostaminen pois linjasta onkin ollut lähtökohdiltaan haastava tehtävä siksi, että mustien karvankärkien kantajan voi erottaa päällepäin vain silloin kun se on niiden suhteen homotsygootti eli saanut kyseisen alleelin molemmilta vanhemmiltaan - eli toisin sanoen silloin, kun se on itsekin väriltään joko tumma tai punapohjainen agouti.
Ongelmaan on kuitenkin löydetty jo ratkaisu: black-&-tan-värisen pinserin käyttö punaisen asemasta. Black-&-tan periytyy pippuriin-ja-suolaan nähden resessiivisesti, joten senvärinen yksilö ei voi kantaa riistanväriä. Ensimmäisessä polvessa black-&-tan-pinserin ja pippurin-ja-suolan-snautserin jälkeläisistä valtaosa on vielä todennäköisesti riistanvärisiä (syynä edellämainittu riistanvärin geenin dominoivuus suhteessa black-&-tan-geeniin). Ne kaikki ovat kuitenkin black&tan-värityksen kantajia, minkä vuoksi niistä minkä tahansa yhdistäminen black-&-tan-pinseriin tuottaa suurella todennäköisyydellä paitsi riistanvärisiä, myös black-&-tan-värisiä jälkeläisiä. Black&tan-yksilöt, myös kyseisestä risteytyksestä syntyneet, ovat aina kyseisen värin suhteen homotsygootteja, joten sellaisen yhdistäminen punaiseen pinseriin ei enää tuota riistanvärisiä jälkeläisiä.

Dobermanni-snautseri. © Luis Esteban Aguilar**


Kromfohrländer


Kromfohrländer, karkeakarvainen. © Pystykorva***
 
Aloitusvuosi: 2013
Toteutusmaa: Suomi
Risteytysrodut: parsonrussellinterrieri, villakoira, tiibetinterrieri
Kasvattajat: Bingis, Alobelin, Raasillan

Vaikka kromfohrländer on vielä suhteellisen terve rotu, esiintyy silläkin tiettyjä perinnöllisiä sairauksia kuten epilepsiaa ja harmaakaihia. Suurin ongelma on kuitenkin kapea geenipooli ja siitä seuraava sisäsiittoisuus, joka voi taas pidemmällä aikavälillä aiheuttaa lisää perinnöllisiä sairauksia. Mm. näistä syistä johtuen vuonna 2011 Suomen Kromfohrländer ry päätti tehdä Suomen Kennelliitolle ehdotuksen roturisteytyksestä, ja toisin kuin aikanaan pinserin tapauksessa, tällä kertaa risteytystä puollettiin heti jo ajatustasolla.
Seuraava askel oli mukaan hankkeeseen osallistuvien kasvattajien kartoittaminen ja roturisteytystyöryhmän perustaminen, mistä päästiin lopulta rotuvaihtoehtojen läpikäymiseen. Tehtävä tuskin oli kovinkaan helppo, sillä vaikka kromfohrländer muistuttaa tyypiltään eniten terrieriä, kuuluu se seurakoirien ryhmään ja poikkeaa myös luonteeltaan merkittävästi alunperin luola- ja rottakoiriksi tai muunlaiseen metsästykseen jalostetuista terriereistä.
Rotujärjestön jalostustoimikunta määrittelikin vuonna 2012 risteytysrodulle peräti neljä vaihtoehtoa: parsonrussellinterrierin, karkeakarvaisen kettuterrierin, tiibetinterrierin ja villakoiran. Ulkoisesti kyseiset rodut poikkeavat suuresti toisistaan, mutta projektin pääpainona ja tavoitteena onkin geenipoolin laajennuksen ohella säilyttää ennen kaikkea kromfohrländerille ominainen "miellyttävä ja lempeä seurakoiran luonne". Aiemmin sivuutettu bokseri-corgi-risteytys on hyvä esimerkki siitä, ettei rotutyypillisen ulkonäön vakiinnuttaminen parhaassa tapauksessa vie kuin joitain sukupolvia. Ulkonäöllä ei saisikaan olla liian suurta painoa risteytysrodun valinnassa, sillä samaan aikaan pitäisi pyrkiä parantamaan terveyttä ja säilyttämään rodulta vaadittu luonne (työkoirilla myös käyttöominaisuudet mukaan lukien).
 
Kromfohrländer, sileäkarvainen. © Elke Hartmann**

Projekti

Tammikuussa 2013 Bingis-kenneliin syntyi ensimmäinen risteytyspentue mustalle keskikokoiselle villakoiraurokselle ja kromfohrländer-nartulle. Maaliskuussa 2014 Alobelin-kennelissä  toteutettiin vastaavasti tiibetinterrieriuroksen ja kromfohrländer-nartun välinen yhdistelmä ja kuukautta myöhemmin Raasillan-kennelissä parsonrussellinterrieriuroksen ja kromfohrländer-nartun välinen yhdistelmä.
Koska kaikki ensimmäisen sukupolven pentueet ovat vielä verrattain nuoria, ei mitään varmaa voida hankkeen tähänastisesta kulusta sanoa. Ensimmäinen pentue on toki jo yli puolitoista vuotta vanha, mutta koska se on kuitenkin vielä liian nuori uuden sukupolven teettämiseen, toistaiseksi voidaan arvioida ainoastaan ensimmäistä sukupolvea. Niistä kolme on karhunmustia ja kuusi brindlejä, ja kaikilla on valkoiset merkit. Yleisesti ottaen ne ovat melko villakoiramaisia kiharine karvapeitteineen ja tummine pääväreineen.
Tiibetinterrieriristeytyksestä syntyneistä pennuista taas löytyy toistaiseksi internet-kuvia vain muutaman ensimmäisen elinkuukauden ajalta, joten edes niiden karvanlaadusta ei voi vielä sanoa mitään varmaa. Väritykseltään ne ovat kuitenkin valkoisia tummanruskein ja musta-ruskein merkein. Parsonrusselliuroksen jälkeläiset taas tulevat melko suurella todennäköisyydellä pysymään karkeakarvaisina, minkä lisäksi myös niiden väritys on täysin samanlainen kuin kromfohrländerillä.
Koska projekti on vasta aivan aluillaan, aika näyttää tullaanko siihen mahdollisesti vielä tulevaisuudessa käyttämään myös karkeakarvaista kettuterrieriä. Lisäksi on mielenkiintoista seurata, kuinka monessa sukupolvessa esimerkiksi villakoiraristeytyslinjaan saadaan takaisinjalostettua kromfohrländerin piirteet.

Keskikokoinen villakoira. © Norcopia**
Tiibetinterrieri.*
Parsonrussellinterrieri. © Pystykorva***

Dalmatiankoira


Dalmatiankoira, mustapilkkuinen. © Pystykorva

Aloitusvuosi: 1973
Toteutusmaa: Yhdysvallat
Risteytysrotu: pointteri

Dalmatiankoiralle tyypillinen vaiva, virtsakivet, johtuu epätavallisen korkeasta virtsahapon tuotannosta. Käytännössä virtsahapon tuotantoa lisäävä alleeli löytyy homotsygoottina jokaiselta puhdasrotuiselta rodunedustajalta, joten voidaan puhua jo vakavasta ongelmasta. Dalmatiankoira onkin tässä suhteessa hyvä esimerkki rodusta, jolla on kaikin puolin "terveen" peruskoiran rakenne ja jonka huono terveystilanne tulee siksi monille yllätyksenä.
Vaikka dalmatiankoira kuuluu virallisesti FCI-ryhmään 6, ajavat ja jäljestävät koirat, on se tyypiltään ja rakenteeltaan myös hyvin lähellä tiettyjä ryhmän 7 sileäkarvaisia kanakoiria, kuten lyhytkarvaista weimarinseisojaa ja lyhytkarvaista unkarinvizslaa. Edes FCI:n rotumääritelmäkomission jäsenet itse eivät olleet aikanaan yksimielisiä rodun nykyisestä luokituksesta, vaan osa heistä olisi halunnut sijoittaa sen nimenomaan ryhmään 7 (tästä lisää aiemmassa merkinnässä FCI-roturyhmien tausta).
Ajatus pilkullisesta seisojasta on kuitenkin paljon vanhempaa alkuperää kuin nykyiset FCI-ryhmät. Jo 1700-luvulla, jolloin rodun kotimaana pidettiin vielä yleisesti Intiaa aikansa kuuluisa ranskalainen eläintieteilijä, kreivi Georges Leclerc de Buffon antoi sille nimen braque de Bengal, bengalinseisoja. Myös osa muista vanhoista nimityksistä, kuten Serbian-Dalmatian Bird Dog ja Venetian Bird Dog, viittaa lintukoiraan eli tässä tapauksessa kanakoiraan.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen ei ole kovinkaan kaukaa haettua käyttää risteytykseen nimenomaan seisojaa, kuten Yhdysvalloissa päätettiin tehdä. Tiedossa ei ole onko kyseisen linjan jälkeläisiä kulkeutunut Suomeen tai muihin Pohjoismaihin asti, mutta kaikesta huolimatta se on hyvä esimerkki onnistuneesta risteytysprojektista.

Dalmatiankoira, ruskeapilkkuinen. © Pystykorva***
 

Projekti

Virtsahapon tuotantoa lisäävä alleeli voidaan onneksi tunnistaa geenitestin avulla. Pointterilla sitä ei tutkitusti esiinny, joten Yhdysvalloissa päätettiin 1970-luvulla risteyttää nämä kaksi rotua keskenään. Projektissa käytettiin vain yhtä ainoaa pointteria, mutta siitä huolimatta hanke on onnistunut odotetusti: nykyisessä sukupolvessa on yhä tervettä virtsa-ainealleelia periyttäviä koiria, joita voidaan käyttää edelleen jatkojalostukseen.

Pointteri. © Pystykorva***

Saarloos wolfhond

 
Saarloos wolfhond, sudenharmaa. © Pystykorva


Aloitusvuosi: 2014
Toteutusmaa: Alankomaat
Risteytysrotu: valkoinenpaimenkoira
Hollannin Kennelliitto Raad van Beheer päätti kesällä saarloos wolfhondin risteytysprojektista rotua vaivaavan korkean sisäsiittoisuusasteen vuoksi. Jatkossa ohjelmaan saatetaan käyttää muitakin sopivia rotuja, mutta toistaiseksi geenipoolia pyritään parantamaan ainoastaan valkoisenpaimenkoiran avulla. Se onkin geneettisesti melko lähellä alkuperäistä saarloos wolfhondia, sillä Leendert Saarloos käytti jalostusohjelmansa kantayksilöinä euroopansutta ja rodun lähisukulaista saksanpaimenkoiraa. On myös varsin ymmärrettävää, miksi valkoinenpaimenkoira valittiin projektiin ennemmin kuin molempien rotujen yhteinen saksalainen kantaisä: onhan sen rakenne risteytystä ajatellen sopivampi mm. suoremman selkälinjan ja hieman parempien lonkkatilastojen ansiosta.

Saarloos wolfhond, punainen. © Pystykorva

Projekti

Ensimmäisen ja toisen polven risteytykset kirjataan erityisrekisteriin, mutta kolmannen sukupolven risteytysyksilöt voidaan jälleen rekisteröidä kantakirjaan normaalisti. Alankomaiden ulkopuolelle vietyjä ensimmäisen ja toisen polven risteytysyksilöitä ei voida enää käyttää jalostukseen kyseisessä maassa, vaikka ne voidaankin rekisteröidä paikallisen kennelliiton erityisrekisteriin. Ohjelman myöhäisestä käyttöön otosta johtuen tulee kulumaan useita vuosia ennen kuin tuloksia voidaan arvioida.

Valkoinenpaimenkoira. © Pystykorva

Wetterhoun


Wetterhoun eri väreissä: musta-valkoinen, musta ja ruskea. © mjk23****

Aloitusvuosi: 2014
Toteutusmaa: Alankomaat
Risteytysrodut: barbet, portugalinvesikoira, isovillakoira, labradorinnoutaja
Hollannin Kennelliitto Raad van Beheer päätti kesällä wetterhounin risteytysprojektista rotua vaivaavan korkean sisäsiittoisuusasteen vuoksi. Liian kapea geenipooli on johtanut mm. korkeaa pentukuolleisuutta aiheuttavan, resessiivisesti periytyvän geenimutaation syntymiseen. Tähän projektiin on poikkeuksellisesti tarkoitus käyttää peräti neljää eri rotua: kolmea vesikoiraa - joista isovillakoira tosin luetaan nykyisin seurakoirien ryhmään 9 - ja yhtä noutajaa.
Labradorinnoutajan käyttö voi vaikuttaa ensilukemalta erikoiselta, mutta on kuitenkin ymmärrettävää ottaen huomioon että kyseisen rodun juuret ovat saint-johninkoirassa, alunperin kiharakarvaisessa kanadalaisessa vesikoirassa. Tätä kautta sen oletetaan olevan kaukaista sukua myös wetterhounille ja muille vanhaa alkuperää oleville vesikoirille. Lisäksi karvapeitettä lukuunottamatta myös näyttelylinjaisen labradorinnoutajan piirteissä on tiettyjä samankaltaisuuksia wetterhounin kanssa, kuten leveä, jykevä pää ja rungon muoto.

Projekti

Ensimmäisen ja toisen polven risteytykset kirjataan erityisrekisteriin, mutta kolmannen sukupolven risteytysyksilöt voidaan jälleen rekisteröidä kantakirjaan normaalisti. Alankomaiden ulkopuolelle vietyjä ensimmäisen ja toisen polven risteytysyksilöitä ei voida enää käyttää jalostukseen  kyseisessä maassa, vaikka ne voidaankin rekisteröidä paikallisen kennelliiton erityisrekisteriin. Ohjelman myöhäisestä käyttöön otosta johtuen tulee kulumaan useita vuosia ennen kuin tuloksia voidaan arvioida. 

Ranskalainen vesikoira barbet. © Pystykorva
Portugalinvesikoira. © Pleple2000**
Isovillakoira. © Inbalsigal**
Labradorinnoutaja. © Daniel Kempa**
 
Lähteet
FCI. (2011). FCI Centenary Book 1911-2011: 296. Belgia: Fédération Cynologique Internationale (FCI).
Laurila, A.-L. (4. toukokuuta 2014). "Koirien terveysvikoja korjataan risteyttämällä - Videolla seitsemän söpöä pentua". Aamulehti.
Lub, A. Health. Kennel Rozebottel's.
Mäki, K. (2010). Jalostuskoiran valinta. Katariina Mäen kotisivut.
Porenne, P. (2002). Risteytysraportti 2002. Kennel Yarracitta.
Porenne, P. (9.-10. lokakuuta 2010). Pinseri-Snautseriristeytykset. Kennel Yarracitta.
Snellman, V. (2012). Roturisteytysprojekti. Suomen Kromfohrländer ry.
Wolf, I. de. (30. kesäkuuta 2014). Decisions and measures to improve the breeding of pedigree dogs in the Netherlands. Fédération Cynologique Internationale (FCI).

* Public domain, kuvaa saa käyttää ilman erillistä lisenssiä
** Wikipedia-kuva, joka on kopioitavissa lisenssillä Attribution-Share Alike 3.0 Unported
*** Kuva on vapaasti kopioitavissa, koska olen lisännyt sen myös Wikipediaan
**** Wikipedia-kuva, joka on kopioitavissa lisenssillä Attribution 2.0 Generic

tiistai 12. elokuuta 2014

World Dog Show 2014, Helsinki

Vuoden mielenkiintoisin ja odotetuin näyttelyviikonloppu on nyt takana. Paikalla tuli oltua perjantaista sunnuntaihin, mutta varsinaiset loppukilpailut jätin kaikkina päivinä suosiolla väliin perjantain aivan ensimmäisiä ryhmäkehiä lukuunottamatta. Kamerallekin tuli töitä, ja tässä postauksessa ovat mukana kuvista tärkeimmät - toisin sanoen, onnistuneimmat (eivät kaikissa tapauksissa siltikään kovin loistavat, varsinkaan lauantaisten ja sunnuntaisten enemmän tai vähemmän "sumeiden" kuvien osalta...) otokset itselleni mielenkiintoisimmista roduista.

Perjantai 8.8. Traditional Shar Pei

Perjantain parasta antia oli ehdottomasti traditional shar pei. Muuten rotu ei henkilökohtaisesti kiinnosta juuri kyseistä tyyppiä lukuunottamatta, joten en alunperin ollut aikeissa käydä katsomassa kehää lainkaan. Mieleeni juolahti kuitenkin onneksi yhtäkkiä vilkaista luettelosta josko paikalle olisi sattunut muutama traditional type -yksilökin - olihan kyseessä kuitenkin Maailman Voittaja -näyttely ja koiria tässäkin rodussa paikalla enemmän kuin tavallisesti. Satuin kuin satuinkin huomaamaan osallistujien joukossa kennelnimet Dali ja Dragongate, minkä jälkeen oli selvää että shar pei -kehän laidalle oli ehdottomasti päästävä.
Koska shar peitäkin oli ilmoitettu peräti 77, vei traditional type -koirien paikallistaminen jonkin aikaa. Tosin, kun ne sitten osuivat näkökenttään, ne kyllä tunnistikin oitis: ero perinteisen ja modernin välillä oli kuin yöllä ja päivällä. Ja vaikka tämän eron huomaakin helposti jo internetin kuvista, niin täytyy sanoa että silti saman eron toteaminen myös luonnossa jaksoi edelleen yllättää.
Ensimmäisinä silmiini osui kaksi saksalaista Kiinantuontia, musta uros Dali Maotai ja fawn narttu Dragongate Tracy. Ne oli tuotu paikalle lähinnä jotta ihmisillä olisi mahdollisuus tutustua alkuperäistyyppiin, sillä FCI-tuomarin arvostelemassa kehässä ei traditional type -koiralle kannattanut odottaa kummoistakaan sijoitusta. Esimerkiksi Tracyn pystyt korvat - jollaisia alkuperäistyypillä toisinaan näkee - olisivat länsimaiselle tuomarille kauhistus, kun taas kiinalaiset eivät lue niitä yhtä herkästi virheeksi.
Omistajat myös totesivat, että traditional shar pei on "mastiffin" sijaan edelleen tyypiltään alkukantainen metsästyskoira, joka sopii rakenteensa puolesta monenlaiseen aktiiviseen harrastukseen ja käyttökoiraksi. Koirat todella toivatkin ennemmin mieleen alkukantaisen kaakkoisaasialaisen metsästys- ja vahtikoiran kuin FCI 2 -ryhmän "mastiffin" - mikä ei sinänsä ihme olekaan, sillä shar pei polveutuu alun alkaen tang-koirasta ja on sitä kautta sukua ainakin chow chow'lle.
Saksalaisten lisäksi näyttelyyn oli saapunut Kiinasta Dali -kennelin omistaja, yksi alkuperäistyypin säilyttämiseksi eniten töitä tehneistä ja tunnetuimmista ihmisistä. Hänellä oli esitteillä Kiinasta lähes kymmenen vuotta sitten Suomeen tuotu musta uros Dali Maxim, Euroopan ensimmäinen traditional type. Paikalla oli myös muutama kyseisen koiran ensimmäisen ja toisen polven jälkeläinen, joista osan voi sanoa edustavan ulkonäöltään ainakin osittain alkuperäistyyppiä. Näyttelyyn osallistuneesta traditional -ryhmästä parhaiten kehässä menestyivätkin juuri kyseiset jälkeläiset, jotka saivat arvosanan erittäin hyvä.
Traditional type -koirien lisäksi silmääni miellytti myös erityisesti sininen Venäjäntuonti bone mouth -narttu Shat-Shjun Chezara. Bone mouth ei ole sekään yhtä liioiteltu kuin meat mouth, ja vaikka alkuperäistyyppi onkin rodussa ehdoton suosikkini, esiintyy tässäkin tyypissä toisinaan hyvinkin mieleisiä yksilöitä. Ja siitä kyseinen sininen narttu olikin erittäin hyvä esimerkki.

Friday 8th of August: Traditional Chinese Shar Pei

The first day's most interesting "breed" was the Traditional Chinese Shar Pei - although not really an individual breed, but rather a sub-type of the Shar Pei. First of all, I must say that I was never interested of the Shar Pei before I heard of the traditional type: they differ in such many ways that it is no wonder people tend to like one type more than the other. As a primitive dog fancier, my opinion started to change when I first found out about the original Shar Pei and currently I find this type very fascinating. So when I happened to browse the World Winner catalogue and noticed the traditional type kennel names under the list of Shar Peis, I couldn't resist a chance to see these dogs in live.
Out of 77 dogs, there were three dogs representing the traditional type, but also some offspring of a traditional type dog that can be included in the same type. Although this type is much more rare than the modern western type, it is now gaining more and more popularity. You can find these dogs already for example from Germany, the United Kingdom, the Netherlands, Italy, Greece, and Finland. The traditionals in the World Winner 2014 were Chinese imports living in Germany and Finland.
First I saw the two German dogs, a black male Dali Maotai and a fawn female Dragongate Tracy. Although I had already read about differences between the types - such as the overall size, the shape of muzzle, the size of eyes and, ofcourse, the wrinkles - I was still surprised to see how amazingly big these differences actually were. Therefore I can easily agree with what their owners noted: the right category for the original Shar Pei should be the primitive hunting dogs instead of the mastiffs. They also told me that the traditional type suits well for various kinds of activities, being both a good working and hobby dog.
And when it comes to the primitive breed type, the traditional dogs attending to the World Winner truly had plenty of primitive characteristics rather than any typical "mastiff" characteristics. In addition to various other primitive features, Tracy had also erect ears, making her resemble very much primitive Southeast Asian hunting dogs. Although erect ears can occur every once and while among the traditional type, FCI judges don't usually accept them due the modern FCI breed standard. Because the traditional type dogs usually don't succeed in western show rings, these individuals had been brought to the World Winner show mainly to give people a chance to become more familiar with the type. 
Later I also noticed the Finnish participant, a black male Dali Maxim who was presented by a famous Chinese traditional type breeder, the owner of Dali Kennel. Maxim was the first traditional type dog in Europe, having been imported to Finland almost ten years ago. His first and second generation offspring were the most successful traditionals in the ring that day, gaining the grade very good.
In addition to the Traditional Chinese Shar Peis, I also personally liked a blue Russian import western type Bone Mouth female Shat-Shjun Chezara. As the western Bone Mouth is not as exaggerated as the Meat Mouth, I occassionally find some individuals of this type to represent a nice overall look and characteristics as well. However, the traditional type is still my absolute favourite in this breed, so I was very lucky this weekend to get a chance to see them without having to travel outside Finland.

FCI 2 -galleria


Broholminkoira

Karen Blixen

Dogo argentino

MV2014 ROP Mattia de Don Eloy
MV2014 ROP Mattia de Don Eloy

Entlebuchinpaimenkoira

Entlebuchinpaimenkoirauros

Itävallanpinseri

MVV2014 FI MVA ROP-VET Derastamand's Bertolt
MVV2014 FI MVA ROP-VET Derastamand's Bertolt
MVV2014 FI MVA ROP-VET Derastamand's Bertolt
MV2014 VSP Derastamand's Claude Francois Cloclo
Derastamand's Claude Francois Cloclo & Derastamand's Bertolt

Kanariandoggi

Punainen kanariandoggiuros
Brindle kanariandoggiuros
Brindle kanariandoggi
 

Mallorcandoggi

Punainen mallorcandoggiuros
"Soopeli" mallorcandoggiuros

Pyreneittenkoira

Iaslan du Seigneur d'Argent
Strondafjorden's Finish First
Pyreneittenkoira, junioriuros
BIS3-kasvattaja Kennel Chenespace

São miguelinfila 

JMV2014 ROP Karjakorven Nero
JMV2014 ROP Karjakorven Nero

JMV2014 ROP Karjakorven Nero
MV2014 PU2 Päätylän Ärripurri
PU3 Karjakorven Zappa
PU3 Karjakorven Zappa
PU3 Karjakorven Zappa

Shar pei

Dali Maxim (traditional)
Dali Maxim (traditional)
Dali Maotai (traditional)
Dragongate Tracy (traditional)
Dragongate Tracy (traditional)
Dragongate Tracy (traditional)

Shat-Shjun Chezara (bone mouth)
Punainen meaty bone mouth ("tweener")

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Black-tricolor tanskalais-ruotsalainen pihakoirauros
Keltavalkoinen tanskalais-ruotsalainen pihakoiranarttu

Tornjak

Some may wonder why I have added a red "information box" only to the following photo. This is just due the fact that the faces of two persons were shown from a very short distance in the photo and with a resolution sharp enough to be clearly recognizable. So to be able to post the photo (which I personally see as one of my very few World Dog Show photos that I am completely satisfied with, taking on count that most of them happen to have extremely bad resolution), I found the box to be the most effective way to cover them.  

JMV2014 ROP Vulcan Boss-Tor
PN2 Venera Boss-Tor
PN3 Menta Vala Liburna

Uruguayncimarron

MV2014 FI MVA ROP Pancho de la Fogueira
MV2014 FI MVA ROP Pancho de la Fogueira
MV2014 FI MVA ROP Pancho de la Fogueira

Parikilpailu-galleria

Seuraavat BIS-merkinnät viittaavat sijoituksiin parikisassa, eikä niillä ole siten mitään tekemistä näyttelyn varsinaisen BIS-tittelin kanssa. The following BIS markings refer to placements in Friday's brace competition, not to the actual Best in Show title.

BIS4 Tjotte's Lover Under Cover & Tjotte's Fan Bloody Tastic
Punainen shar pei -pari
BIS3 Vankoor Hypnos Jc (& Vankoor Harta's Memory Jc)

Lauantai 9.8. Pystykorvat ja podengot

Lauantai oli kokonaisuudessaan kaikkein tärkein, mutta samalla myös kiireisin päivä. Lempiryhmäni FCI 5 oli tuolloin esitteillä, joten kiinnostavaa nähtävää riitti monin verroin muihin päiviin verrattuna. Kun vielä toimin kuvaushommissa muutamien muidenkin rotujen osalta, tuli paikalla oltua aamuvarhaisesta lähes alkuillan tunteihin asti.

Sileäkarvainen portugalinpodengo

Aivan kuten joulukuisessa Pohjoismaiden Voittaja 2013 -näyttelyssä, myös tällä kertaa podengoista oli esitteillä kaikki 6 muunnosta, joista jokaista tavataan Suomessa isoa karkeakarvaista lukuunottamatta. Iso sileäkarvainen on henkilökohtainen suosikkini, mutta aktiivisuus ja korkea metsästysvietti asettavat kyseiselle muunnokselle omat vaatimuksensa. Tästä johtuen populaatiokin on toistaiseksi pysynyt niin harvinaisena, että kehään ilmoitettu keltainen narttu Camaro do Vale de Fermedo onkin tällä haavaa Suomen ainoa.
Sileäkarvainen keskikokoinen ei jää paljoa isomman sukulaisensa varjoon sekään, mutta niin ikään yhä suhteellisen harvinaisena muunnoksena ei paikalla ollut sitäkään edustamassa kuin neljä yksilöä. Näistä kelta-valkoinen Portugalista tuotu narttu Nevecereja oli päivän rotunsa paras ja keltainen Suomessa kasvatettu uros Caramelon More Than Words vastakkaisen sukupuolen paras.

Lapinporokoira

Vaikka lapinporokoira onkin Suomen harvinaisin kotimainen rotu, oli se silti yksi tämän näyttelyn runsaslukuisimmista. Koiria oli ilmoitettu yhteensä 234, joten on sanomattakin selvää että koko rodun seuraaminen olisi vienyt tuntikausia, siitäkin huolimatta että arvostelu oli jaettu kahteen eri kehään, kolmelle eri tuomarille. Voittajat oli kuitenkin tässäkin rodussa valittava, ja tulivathan ne tuloksetkin - joita en kyllä rehellisesti sanoen ollut enää itse näkemässä - viimein julki.
Rotunsa paras oli black & tan narttu Mikälie Yksainoo ja vastakkaisen sukupuolen paras black & tan uros Illerströmmens Mink. Koska jälkimmäinen saavutti kuitenkin ensin omassa luokassaan kilpaillessaan jo Veteraanimaailmanvoittaja 2014 -tittelin, jaettiin varsinainen Maailmanvoittaja 2014 -arvonimi parhaalle valioluokan urokselle, black & tan -väriselle Suukkosuun Shamaanille.

FCI 5 -galleria


Koreanjindonkoira

MV2014 ROP Chanco's Ka

Lapinporokoira

Ruskea lapinporokoira

Portugalinpodengo, iso sileäkarvainen

Camaro do Vale de Fermedo

Tanskanpystykorva

FI MVA ROP Spitha Angielina

Thaimaanpystykorva

FI MVA VSP Mitrapab Hero

FCI 6 -galleria


Alppienajokoira

Stenhyttans Bentley

Gonczy polski

PU2 Raban z Huculskiej Laki

Istrianajokoira, karkeakarvainen

Karkeakarvainen istrianajokoira
Karkeakarvainen istrianajokoira

Itävallanajokoira

Biba

Puolanajokoira

Puolalainen puolanajokoirauros
Puolalainen puolanajokoiranarttu
Puolalainen puolanajokoirauros + kansallispuku

Rhodesiankoira

Rhodesiankoirauros

Sunnuntai 10.8. Paimenkoirat

Sunnuntai oli mielenkiintoinen ennen kaikkea valokuvaukselliselta kannalta, ja kyllähän niin paimenkoiriin kuin myös osaan sileäkarvaisista seisojistakin mahtuu muutama sinänsä omaa silmääkin miellyttävä, joskin muuten itselle tavalla tai toisella vääräntyyppinen rotu. Tältä päivältä ei siis sen kummempaa kirjoitettavaa ole muutamaa kyseisistä roduista paikan päällä opittua faktaa lukuunottamatta, jotka olen lisännyt kuvien yhteyteen.

FCI 1 -galleria


Australiankelpie

"Fawn" (lila) australiankelpieuros
Black & tan australiankelpie

Black & tan australiankelpie

 

Hollanninpaimenkoira, karkeakarvainen

Karkeakarvainen hollanninpaimenkoirauros
Karkeakarvainen hollanninpaimenkoirauros

Pyreneittenpaimenkoira, lyhytkarvainen

Musta lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira
Blue merle lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira
PN3 Tottakai Toi On Tuulen Taika

Romanianpaimenkoira

MV2014 ROP Reach for the Sky Tender Ebony
VSP Nordic Delight's Northern Princess
 

FCI 7 -galleria


Braque de l'ariege

Nykyisissä braque de l'ariege -linjoissa on jonkin verran bracco italianon verta, sillä rotu on erittäin harvinainen, ja se on jouduttu elvyttämään uudelleen pienestä populaatiosta. Yksi syy juuri braccon valintaan oli, että sen avulla on saatu helpommin säilymään tälle ranskalaiselle kanakoiralle ominainen haalea pigmentti, joka näkyy sen ulkomuodossa aina vaaleasta kirsusta ja meripihkan värisistä silmistä vaaleisiin kynsiin asti.
Kuvissa esiintyvä koira on Puolantuontiuros ensimmäisestä Ranskan ulkopuolella syntyneestä pentueesta ja samalla Suomen ensimmäinen braque de l'ariege.

ROP-pentu Meldor-Sett Ouragan Puissant
ROP-pentu Meldor-Sett Ouragan Puissant
ROP-pentu Meldor-Sett Ouragan Puissant

Portugalinseisoja 

MV2014 ROP Esperanca
MV2014 ROP Esperanca

Ranskanseisoja, pyreneläinen

MV2014 ROP Hulk du Milobre de Bouisse
MV2014 ROP Hulk du Milobre de Bouisse

Tsekinseisoja

MVV2014 ROP-VET Borek z Duskova Dvora

Unkarinvizsla, lyhytkarvainen

Lyhytkarvainen unkarinvizsla

Vanhatanskankanakoira

MV2014 ROP Neptun

Weimarinseisoja, pitkäkarvainen

Pitkäkarvainen weimarinseisoja